Tietoa toiminnasta

 

 

Yhdistyksemme "kotipaikka" on Viertolan palvelukeskus osoitteessa Timontie 4, Kerava. 

Käsityö-, Viihdytään yhdessä-, ja liikuntakerhot kokoontuvat päivisin, luennot, yhdistyksen kokoukset sekä juhlat tapahtuvat sekä päivisin että iltaisin. Perinteisiä juhliamme ovat joulu- ja äitienpäiväjuhla, ystävänpäiväjuhla sekä syksyinen Kekri-juhla.

Teemme retkiä, käymme teatterissa ja osallistumme erilaisiin tapahtumiin. Lähimatkailu on osana toimintaamme.Tällöin tulee kotiseutu tutuksi. Myyjäiset ja arpajaiset ovat perinteinen tapamme kartuttaa virkistysrahastoa. Suurin myyjäistapahtuma on joulukuinen yhdistysten yhteinen myyjäistapahtuma Nikkarin koululla.


Liikunta. Torstaisin on tuolijooga Viertolassa. Järjestämme myös liikunta-päiviä.

Käsityökerho kokoontuu tiistaisin Viertolan Olohuoneessa.  Pääasiassa teemme omia töitämme, joista suuri osa päätyy myyjäisiin, mutta välillä kerholla on jokin teema, esim. olemme  värjänneet silkkihuiveja, tehneet valopalloja ja kokeilleet akvarellimaalausta. Askartelut liittyen kunkin vuodenajan tapahtumiin on ollut myös hauska toimintamuoto.

Lisätietoja ohjelmasta saat paikallislehtien yhdistyspalstalta, kotisivuiltamme, sekä facebook sivuiltamme. Tai ottamalla suoraan yhteyttä yhdistykseemme.

puheenjohtaja                                 jäsenrekisterin hoitaja

sirpa.hakala@hotmail.com              ritva.haggman@pp.inet.fi

0442449907                                    0407709443

 

 

 

             JÄSENTIEDOTE SYKSY 2021 

KERAVAN REUMA JA TULES ry. on Suomen Reumaliiton jäsenyhdistys.

Yhdistyksemme on perustettu 1953.  

Yhdistyksen osoite: c/o Sirpa Hakala Tuusulantie 56 A 7 04200 Kerava

 Pankkiyhteys: Nordea IBAN   FI53 1063 3000 205761.

 Kotisivut: http://keravanreuma.reumaliitto.fi

 Puhelin: 044 2449907.

 

 HALLITUS 2021

Puheenjohtaja, lehti-ilmoitukset Sirpa Hakala 044 2449907 sirpa.hakala@hotmail.com

Varapuheenjohtaja, kuntoutusyhdyshenkilö

Tuula Viljakainen 040 5962083 tuula.viljakainen@elisanet.fi

 Rahastonhoitaja Riitta Halonen 0503667687 urhalonen@gmail.com

 Matkavastaava, Eeva Lahnamaa 041 5362431 annelilahnamaa@gmail.com

Jäsenrekisterinhoitaja Ritva Häggman 040 7709443 ritva.haggman@pp.inet.fi vara Sirpa Hakala

Nettisivujen ylläpito Ritva Häggman ja Sirpa Hakala

Myyjäis- ja arpajaisvastaava, Ilmi Kolehmainen 040 5734637 ja Eila Koukku 040 5949809 (hallituksen ulkopuoliset) vara Tuula Viljakainen

Kerhovastaavat: käsityö Ilmi Kolehmainen ja Eila Koukku vara Tuula Viljakainen

tuolijoogan yhteyshenkilö Sirpa Hakala

Varajäsenet:

Elvi Pihlajaniemi 040 5654686 elvi.pihlajaniemi@gmail.com

 Helena Virtanen. 0451527042 virtanenkh@gmail.com

 Tukihenkilöt: Tuula Viljakainen reuma, Ritva Häggman fibromyalgia.

Vaaliasiat: Ritva Häggman, vara Eeva Lahnamaa

Toiminnantarkastaja: Eija Salo, vara Kristiina Rasa

 

Yhdistys tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista ja muutoksista suunniteltuihin Keski-Uusimaa- lehden Yhdistykset palstalla ja Keski-Uusimaa Viikko- lehdessä, kotisivullaan keravanreuma.reumalliitto.fi, sähköpostein, sekä Facebookissa.

 

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

 

 On aika ennen ja nyt. Tällä hetkellä tuntuu, että paluu sinne normaaliin entiseen arkeen on kaukana edessäpäin. Pitkittynyt korona on vaikuttanut lamaannuttavasti yhdistysten toimintaan, niin myös Keravan Reuman. Olemmeko muutoksen edessä, onko toimintamme uhattuna.

Tulevan syksyn suunnittelu on edelleen haastavaa, koska emme tiedä mitä se tuo tullessaan. Ohjelmassamme vain suosittu käsityökerho kahvitteluineen tuo arkeen kerran viikossa mukavan hetken. Ei tarvitse tehdä mitään käsitöitä, riittää kun tulet vain omana itsenäsi.

 Viertolassa kerho ym. toiminta alkaa mahdollisuuksien mukaan turvavälit ja hygieniaohjeet huomioiden. Maskeja saa yhdistyksen tapaamisissa.

Työ tekijäänsä neuvoo kuten sanotaan. Tule ja tuo osaamisesi yhteiseksi hyväksi.

Sihteerin ja rahastonhoitajan pesti on haussa. Ota yhteyttä, jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan.

Myötäeläminen on sana, joka kuvaa hyvin sekä yhdistyksen, että yksittäisen jäsenen välistä vuorovaikutusta.

Yhdessä koetun ja eletyn, yhteisten asioiden jakaminen on mielekästä. On aiheita, joiden läpikäyminen helpottaa oloasi, kun puhut jollekin kasvokkain, puhelimessa tai netissä. Kuuntele, kysele ja jaa omia kokemuksiasi esimerkiksi kipujen, koronan, tai minkä tahansa mieltä painavan asian suhteen. Myös ilon ja hyvänmielen jakaminen kaksinkertaistaa tunteen. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Toivotan kaikille jäsenillemme valoisampaa aikaa tulevassa syksyssä.

Sirpa

 

Yhdistyksen jäsenet pääsevät nyt Kilta-rekisterin sähköiseen asiointipalveluun. Sivuston osoite on https://oma.reumaliitto.fi. Avautuvalla sivulla jäsenen tulee ensiksi tilata Kiltaan merkittyyn sähköpostiosoitteeseensa salasanan luontilinkki.

Sähköpostiosoitteeseen tulee pian hänen jäsennumeronsa ja linkki salasanan muodostamiseksi. Tämä kaikki edellyttää, että jäsenrekisterin hoitajallamme on sp-osoitteenne tiedossa.

Jalkahoitajalla käynnistä yhdistys korvaa 10€ kerran vuodessa. Etu maksetaan jäsenelle käteisenä syyskokouksen yhteydessä, jäsennumeroa, nimeä ja jalkahoitajan kuittia vastaan.

 

SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE

 

SÄÄNNÖLLISENÄ KERHONA JATKAA KÄSITYÖKERHO KERRAN VIIKOSSA JA TUOLIJOOGA

 MUUTOKSISTATIEDOTAMME KORONAOHJEISTUSTEN MUUTTUESSA.

HALLITUS kokoontuu kerran kuukaudessa. 6.9 alkaen. Käsiteltäviä asioita voi toimittaa puheenjohtajalle viimeistään viikko ennen kokousta. 

KÄSITYÖKERHO. Käsityökerho kokoontuu 14.9 alkaen Viertolassa tiistaisin klo 13-15.  Kerhoon ovat tervetulleita kaikki käsitöistä, askartelusta ja muuten vaan mukavasta seurasta kiinnostuneet. Nautimme kahvit ja pullat puheenporinan lomassa. Osa töistämme päätyy myyjäisiin ja arpajaisiin.  Lankahamsterit  suuntaavat ostosreissuja mm. lankakauppoihin.

TUOLIJOOGA aloittaa 9.9-25.11 Viertolassa torstaisin klo 17.00-18.00 Rentouttavaa liikuntaa keskittymällä tietoisesti hengitykseen ja omaan itseensä. Rauhallisia liikkeitä istuen ja osin tuolia apuna käyttäen. Ohjaajana Satu Tuominen. Maksu yhdistyksen tilille 30€/jäsen, 35€/ei jäsen. Ilmoittautumiset Sirpalle p. 04424499047. Ota mukaan juomapullo ja vaikkapa villasukat.

      

 YHTEISET VERTAISRYHMÄT Tuusulanjärven Reuman kanssa:

FIBROMYALGIA- tapaamiset: Myllytiellä torstaisin klo 18–20. Yhteyshenkilö Ritva Häggman p. 040770944.

POLYMYALGIA-ryhmä: Sahan koululla tiistaisin. Tied. Pirkko Holvitie/Tuusulanjärven Reuma p.0505968939.

REUMARYHMÄ: vertaistukiryhmä nivelreumaa ja selkärankareumaa sairastaville. tied. Tuula Karlsson /Tuusulanjärven Reuma p. 0408249260.

 

MUUT TAPAHTUMAT

SYYSKUU

käsityökerho tiistaisin

tuolijooga torstaisin

  syksyn aloitustapahtuma 7.9 Viertolassa klo 13

LOKAKUU:

 käsityökerho ja tuolijooga

MARRASKUU:

käsityökerho ja tuolijooga jatkuvat

18.11 sääntömääräinen syyskokous klo 13 Viertolassa.

30.11 apuvälinepäivä klo 13.

Keski-Uudenmaan kuulo ry:stä Olavi Taipale esittelee alentuneeseen kuulemiseen liittyviä apuvälineitä ja FysioTuki Oy arjen pieniä apuvälineitä. Saa hypistellä ja ostaakin, jos tarvitset.

JOULUKUU:

8.12 joulupuuro ja kerhojen päättärit.

 joulumyyjäiset Citymarketilla 10-11.12   joulumyyjäiset  Prisman aulassa   3-4.12

 joulumyyjäiset         Nikkarin koululla.    12.12

 

ARPAJAISET ja MYYJÄISET ovat tärkeitä varojen hankintakeinoja yhdistykselle. Siksi otamme mielellämme vastaan arpajaisvoitoiksi sopivia lahjoituksia sekä myös myyjäisiin sopivia tuotteita. Näitä voit toimittaa hallituksen jäsenille tai tuoda kerhoihimme Viertolaan.

 

REUMA LEHTI

Nro 3 Ilmestyy 30.09.2021

 

Hyvä Keravan Reuma ja Tules ry:n jäsen

 

Yhdistyksemme toiminnan tarkoitus on järjestää sellaista toimintaa, joka on kaikkien hyväksi ja yhteistä hyvää. Haluamme yhdistyksen hallituksessa korostaa, että toimintamme on mahdollisimman avointa. Toimintaamme ohjaa yhdistyslaki ja Suomen Reumaliitto, joka on kattojärjestömme.

 Esimerkiksi, jos jäsen ei ole maksanut vuotuista jäsenmaksuaan muistutuslaskusta huolimatta on se syy erottaa hänet yhdistyksestä.

Päätösvalta yhdistyksessä on jäsenillä. Yhdistyksen syyskokouksessa paikalla olevat jäsenet valitsevat tulevalle toimikaudelle uudet hallituksen jäsenet erovuorossa olevien tilalle.

Koska tietoomme on tullut joitain asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, haluamme oikaista väärinkäsitykset näillä ohjeilla, ja aloittaa tulevan syyskauden puhtaalta pöydältä. 

Haluamme hallituksessa tukea ja kannustaa toistemme vapaaehtoista työpanosta ja ymmärrämme ja hyväksymme jäsenen omaehtoisen eroamisen hallitustyöstä tai jäsenen eroamisen yhdistyksen jäsenyydestä. Haluamme ja toivomme sydämestämme, että kaikki voisivat osallistua iloisella ja hyvällä mielellä toimintaamme.

Yhdistyksen toimintaan kaipaamme uusia aktiivisia jäseniä:

Ilman vapaaehtoisten panostusta yhdistyksen toiminta valitettavasti vaikeutuu.

Hallitus on keskeinen ja toimii ryhmänä ja ryhmän jäsenet tukevat toisiaan. Hallitus kokoontuu kerran kuussa Viertolassa ja siinä puheenjohtajan tuomat asiat käsitellään ja tehdään niistä yhdessä päätökset. Sihteeri kirjaa ne ylös pöytäkirjaksi ja lähettää muille. Rahastonhoitaja hoitaa tiliasiat ja tuo kuukausittaisen kirjanpidon kokoukseen, maksaa laskut ym. Jäsenrekisterin hoitaja pitää sen kunnossa ja hoitaa ajan tasalle jokaisen yhteystiedot ja on yhteydessä liittoon. Matkavastaavan osuus on tärkeä yhteisten retki- ja virkistysasioiden koordinaattorina.

Ammattilainen ei tarvitse olla, vaan olet tervetullut ja opastusta saa.

Kaikki tämä tapahtuu kotikoneilla, paitsi hallitus kokoontuu fyysisenä etupäässä.

Löytyykö jäsenistämme joku kokemus/vertaistukijaksi haluava henkilö, joka toisi omat voimavaransa käyttöön ja haluaisi auttaa arjessa jaksamisessa?